Syömishäiriöt

Syömishäiriöitä on ollut jo useiden vuosisatojen ajan. Erityisen voimakkaasti syömishäiriöt alkoivat lisääntyä 60-luvulla, jolloin länsimaissa alkoi levitä sairaalloisen laiha kauneusihanne. Nykyään noin 2% väestöstä kärsii vakavista syömishäiriöistä. Suurimmassa riskiryhmässä ovat 12-18 -vuotiaat tunnolliset ja kiltit tytöt. Tunnetuimmat syömishäiriöt ovat laihuushäiriö eli anoreksia nervosa sekä ahmimishäiriö eli bulimia nervosa. Anoreksiaan sairastuvat useimmiten puberteetti-ikäiset tai puberteetin kynnyksellä olevat tytöt, bulimiaan taas hieman vanhemmat, itsenäistymässä olevat nuoret aikuiset.

Syömishäiriöiden oireet

Anoreksia nervosan oireina ovat syömisen vähentäminen niin, että henkilö laihtuu vakavasti alipainoiseksi. Hän pelkää kuollakseen lihomista, vaikka on luurankomaisen laiha ja joko näkee itsensä lihavana tai tuntee itsensä lihavaksi. Kuukautiset jäävät pois jo usein rajun laihtumisen alkuvaiheessa.

Bulimian oireina ovat toistuvat ahmimiskohtaukset, joiden aikana henkilö syö lyhyessä ajassa suuremman määrän ruokaa kuin terve ihminen edes ylensyödessään. Bulimiaan sairastunut kompensoi ylisyömisen lihottavan vaikutuksen esim. oksentamalla syömänsä ruoan pois, käyttämällä ulostus- tai nesteenpoistolääkkeitä sekä liikkumalla pakonomaisesti. Hän kokee kehonsa vastenmielisenä ja tavallisesti pyrkii oireillaan laihduttamaan tai estämään lihomista. Hänen itsetuntonsa on sitoutunut kehon painoon ja muotoon.

Anoreksia nervosa aiheuttaa keholle vaarallisia ongelmia. Kuukautisten poisjäämisen aiheuttava muutos hormonitoiminnassa aiheuttaa myös luukatoa eli osteoporoosia. Jo muutaman kuukauden sairastamisen jälkeen luusto haurastuu merkittävästi. Pitkän sairauden kuluessa myös aivoaine vähenee heikentäen ajattelukykyä. Lisäksi nälkiintynyt keho kasvattaa iholle valkoisen lanugo-karvan, mikä on vaaraton, mutta kiusallinen oire. Jos sairastunut syö runsaasti porkkanaa, tulee iholle keltainen karoteenipigmentti. Nälkiintyminen aiheuttaa lisäksi runsaasti psyykkisiä oireita, joista tavallisimmat ovat masennus, kiukuisuus, ahdistus, unettomuus, jaksamattomuus sekä kyvyttömyys kiinnostua aikaisemmin iloa tuottaneista asioista.

Bulimia nervosa aiheuttaa niinikään fyysisiä oireita. Vaarallisin oire ovat rytmihäiriöt, jotka seuraavat oksentamisen aiheuttamasta suolojen epätasapainosta. Oksennettaessa suuhun nouseva happo syövyttää hampaat, joten pitkään oireilleella etuhampaat ovat syöpyneet koveriksi ja takahampaissa paikat saattavat olla pois syöpynyttä hammasluuta korkeammalla. Osalla bulimiaan sairastuneista kuukautiset muuttuvat epäsäännöllisiksi tai jäävät kokonaan pois. Myös bulimiaan liittyy kehon fyysisen tilan aiheuttamia psys, masennus, ja haluttomuus.

Syömishäiriöihin sairastuminen

Syömishäiriöt alkavat usein viattomasta halusta muuttaa elämäntapoja hieman terveellisempään suuntaan ja pudottaa pari ylimääräistä kiloa. Tämän vuoksi alkuvaiheessa syömishäiriö ei juuri eroakaan lähes kaikkien naisten jossain elämänsä vaiheessa harjoittamasta harmittomasta laihduttelusta. Tavallisesti sairauden alkuvaiheessa sekä sairastunut itse että hänen läheisensä ovat erittäin tyytyväisiä tapahtuneeseen muutokseen: makeiset ovat jääneet pois, liikunta on lisääntynyt, ruoka muuttunut kasvispitoisemmaksi ja olemus piristynyt. Sairastunut saa usein innokasta kannustusta alussa ja dieettiä voidaan jopa suunnitella yhdessä äidin kanssa ja lenkkejä harrastaa isän seurana.

Vähitellen kuitenkin ympäristö alkaa huomata sairastuneen käyttäytymisessä kummallisia piirteitä jo paljon ennen kuin sairastunut itse huomaa tilanteessaan mitään omituista. Laihduttamiseen ja terveelliseen elämään liittyvät toiminnot alkavat vähitellen saada pakonomaisia piirteitä, nuori haluaa yhä voimallisemmin vaikuttaa siihen mitä jääkaappiin ostetaan, miten ruokaa valmistetaan ja jopa siihen millaisia annoksia muut perheenjäsenet saavat syödä. Jos liikunta jää väliin tai päivän menu sisältää yllättäviä ruokia, reagoi nuori tilanteeseen nähden suhteettoman voimallisella kiukustumisella. Aikaisemmin niin herttaisesta ja hyvin käyttäytyvästä nuoresta tulee kiukkuinen, herkästi ärsyyntyvä, dominoiva ja puheissaan erittäin negatiivinen. Kiukunpuuskien yhteydessä voivat jopa tavarat alkaa lennellä ja ovet paukkua. Vaa'asta tai mittanauhasta tulee nuoren mielialan säätelijä. Jos laihtumista näyttää tapahtuneen, negatiivisuus näyttää hetkeksi hellittävän. Jos taas lihomista näyttää tapahtuneen - vaikka vain 100 gramman verran, negatiivisuus voimistuu ja saa nuoren oirehtimaan entistä voimakkaammin.

Samalla kun kotielämä muuttuu sekasortoiseksi, usein myös nuoren muut sosiaaliset suhteet joutuvat koetukselle. On tavallista, että syömishäiriöön sairastunut nuori suuntaa energiansa niin täysin syömisen ja liikunnan kontrolloimiseen, että tulee kuin huomaamatta eristäytyneeksi ystävistään. Hän kokee ettei voi mennä ystäviensä kanssa mihinkään, sillä joka paikassa vaanii syömisen vaara - sosiaaliseen kanssakäymiseen liittyy usein ruoka ja syömiskäyttäytymiseltään poikkeava henkilö saattaa herättää kiusallista huomiota syömättömyydellään tai poikkeavilla ruokatottumuksillaan. Syömishäiriön myötä ajattelu saattaa myös muuttua niin suorituskeskeiseksi, että ystävien kanssa seurusteleminen saattaa tuntua hyödyttömältä ajanhukalta. Tämän vuoksi nuori mieluummin käyttää aikansa hyödyllisinä pitämiensä asioiden tekemiseen, kuten esimerkiksi liikkumiseen, läksyjen tekemiseen, kotitöihin ja ruoanlaittoon.

Syömishäiriöön sairastunut henkilö näyttää usein ulospäin pärjäävältä, määrätietoiselta ja vahvalta. Kuitenkin hänen mielensä ovat täyttäneet ahdistavat pelot ja pakkomielteet. Hän saattaa jopa olla äärimmäisen väsynyt jatkuvaan suorittamiseen, mutta kokee ettei voi muutakaan. Hän haluaisi muilta ymmärtämystä ja lohdutusta, mutta käyttäytyy tavalla, joka on omiaan vieraannuttamaan läheisimmätkin ihmiset. Hän haluaisi levätä, mutta toimii tauotta. Hän haluaisi syödä, mutta ei uskalla. Hän haluaisi olla pidetty ja suosittu, mutta eristäytyy muista torjutuksi tulemisen pelossa. Hän haluaa olla paras, mutta pelkää muiden vaatimuksia. Hänen mielensä on täynnä ristiriitoja ja hän kokee törmäävänsä ylittämättömään muuriin kaikkialla mihin yrittää kääntyä. Ainoa mikä tuo sisäiseen kaaokseen ja tuskaan helpotusta on syömishäiriöoireet - paastoaminen tai ahmiminen ja oksentaminen.

Miten pitää toimia jos huomaa lapsessaan syömishäiriöiden oireita?

Nuoren mielialaturbulenssi aiheuttaa muissa perheenjäsenissä tavallisesti suurta hämmennystä, kiukkua, ja avuttomuutta. Perheen rauha saattaa tuntua tyystin kadonneelta ja vanhemmat saattavat huomata, että sekä maanittelulla, uhkailulla, lahjonnalla että rankaisemisella on yhtä heikot vaikutukset tilanteeseen. Vanhemmista saattaa tuntua, että kaikki heidän siihen asti toimiviksi osoittautuneet kasvatusmenetelmänsä ovat menettäneet tehonsa, mistä seuraa helposti avuttomuuden tunne: mitä voin tehdä, kun mikään ei toimi?

Tärkein toimenpide heti kun sairaus havaitaan on kääntyä ammattihenkilöiden puoleen. Nuorella tavallisesti lähin ammattihenkilö on kouluterveydenhoitaja ja koululääkäri. Kun kyse on lievästä syömishäiriöstä, voidaan oireet saada lievittymään antamalla nuorelle asiallista tietoa siitä mitä syömishäiriö tekee hänen keholleen, mielelleen sekä sosiaaliselle elämälleen. Kun nuori tajuaa mitä sairaus aiheuttaa hänelle, hän voi alkaa omatoimisesti tai kouluterveydenhoitajan tukemana muuttaa käyttäytymistään terveeseen suuntaan. Näin ihanteellisesti tilanne korjaantuu kuitenkin vain lievimmin oireilevien potilaiden kohdalla. Ne sairastuneet, joiden oireet jatkuvat sitkeästi kevyestä puuttumisesta huolimatta, vaativat syömishäiriöihin erikoistuneen yksikön hoitoa. Koulussa tilannetta voi seurata 2-3 kuukautta. Jos se pysyy muuttumattomana, on aihetta lähettää sairastunut yksikköön, jossa ollaan erikoistuttu syömishäiriöiden hoitoon. Asiantuntemuksen taso vaihtelee kuitenkin valitettavasti suuresti eri puolilla Suomea.

Tällä hetkellä erillisiä syömishäiriöyksiköitä julkisen sairaanhoidon piirissä Helsingissä on yli 17 -vuotiaille Lapinlahden sairaalassa sekä nuorille Lasten ja Nuorten Sairaalassa, joissa tarjotaan sekä avo- että sairaalahoitoa. Suurimmissa kaupungeissa on yleensä vähintään syömishäiriötiimi, jolle tämä potilasryhmä keskittyy ja joka on perehtynyt syömishäiriöiden erityisproblematiikkaan. Yksityisellä puolella toimii Elämän Nälkään ry:n Syömishäiriökeskus, jolla on tällä hetkellä toimipisteet Helsingissä ja Turussa. Syömishäiriökeskus tarjoaa sekä avohoitoa että ympäri vuorokautista hoitoa syömishäiriöistä kärsiville. Koska vakava syömishäiriö aiheuttaa ahdistusta tavallisesti myös sairastuneen perheenjäsenille, on suositeltavaa, että myös vähintään vanhemmat hakevat itselleen tukea. Useissa nuorten hoitopaikoissa tarjotaankin tavallisesti vanhemmille mahdollisuus tavata heitä varten osoitettua työntekijää.

Syömishäiriöiden hoidosta Syömishäiriökeskuksessa

Avohoito

Syömishäiriökeskuksessa hoidetaan syömishäiriöiden kaikkia vakavuusasteita. Suurin osa sairastuneista hoituu avohoidossa, jossa tarjotaan yksilöllisen tarpeen mukaan yhdistelmä psykoterapiaa, ravitsemusterapiaa, toimintaterapiaa, fysioterapiaa, luontaishoitoja sekä psykiatrista seurantaa. Hoito voi koostua yhdestä tai useammasta terapiatyypistä. Tavallisin käyntitiheys on 1 kerran viikossa, mutta vakavasti oireileville voidaan tarjota terapiaa 2-3 kertaa viikossa. Hoidot kestävät tavallisimmin 1-3 vuotta.

Syömishäiriökeskuksessa tarjotaan kognitiivista psykoterapiaa, jossa tavoitteena on opetella tunnistamaan negatiiviset, sairautta ylläpitävät ajatukset (esim. "jos lihon, kukaan ei enää pidä minusta ja jään täysin yksin") ja korvaamaan ne terveyttä tukevilla ajatuksilla (esim. "olen arvokas juuri tällaisena kuin olen"). Lisäksi terapiassa tutkitaan ajatusmallien alkuperää sekä opetellaan käsittelemään ja kohtaamaan vaikeita tunteita. Terapia sisältää runsaasti kotitehtäviä, joiden avulla haitallisten ajatusmallien ja tunnelukkojen kanssa työskennellään. Kognitiivisen psykoterapian tavoitteena on opettaa potilaalle terveyttä tukevia ongelmanratkaisu- ja tunteidenkäsittelymalleja, jotta sairauden uusimisen todennäköisyys saataisiin mahdollisimman pieneksi.

Psyykkisen työskentelyn lisäksi terapiaan kuuluu olennaisena osana normaalin syömisen opettelu asiakkaan kanssa yhdessä tehdyn suunnitelman mukaan. Tarvittaessa syömisen normalisoinnissa voidaan käyttää apuna ravitsemusterapeutin ja toimintaterapeutin asiantuntemusta.

Painonseurannan toteuttaa terapeutti. Punnitus pyritään tekemään niin, että asiakas itse ei katso painolukemia. Tämä käytäntö on todettu hyväksi, sillä painopakkomielteestä kärsivillä avoin painonseuranta helposti voimistaa ahdistusta ja vaikeuttaa syömisen ja painon normalisointia. On kuitenkin tärkeää, että terapeutti tietää miten painon korjaantuminen etenee, sillä se kertoo myös psyykkisten oireiden korjaantumisesta ja paranemisen edistymisestä.

Erityisesti alaikäisten vanhemmat pyritään huomioimaan hoidossa järjestämällä perhetapaamisia ja tarvittaessa osoittamalla vanhemmille oma työntekijä. Syömishäiriökeskuksessa on mahdollisuus myös perheterapiaan.

Osastohoito

Syömishäiriökeskuksen Kuntoutus- ja hoitoyksikkö on 7-paikkainen vuodeosasto. Osastolle voidaan ottaa 13 vuotta täyttäneitä ja sitä vanhempia syömishäiriöistä kärsiviä henkilöitä. Hoitomalli on suunniteltu vaikeasti sairaille anoreksiasta ja bulimiasta kärsiville henkilöille. Hoidossa korostetaan lempeyttä ja kärsivällisyyttä, ja pyritään siihen, että sairastuneet saisivat itse vaikuttaa hoitoonsa mahdollisimman paljon.

Hoidon periaatteena on, että pyritään suojelemaan sairastuneita tilanteilta, joissa he joutuvat oireilemaan ja joissa heidän paranemisensa hidastuu. Tämän vuoksi hoidon alkuvaiheessa hoitajat ovat runsaasti läsnä hankalissa ja riskialttiissa tilanteissa, kuten ruokailut ja ulkoilut. Myös kotilomien pituudet määräytyvät sen mukaan miten hyvin sairastunut pystyy itsenäisesti varmistamaan paranemisen etenemisen. Hoidon alkuvaiheessa lomat ovat tyypillisesti lyhyitä, muutaman tunnin pituisia ja paranemisen edetessä 1-3 päivän mittaisia. Hoidon haasteet pyritään mitoittamaan sairastuneen kykyyn ottaa itse vastuuta itsestään. Vastuuta annetaan sairastuneelle vähitellen hoidon edetessä ja loppuvaiheessa sairastunut vastaakin täysin itse ruokien annostelusta sekä liikunnan määrästä ja pärjää itsenäisesti pitkilläkin kotilomilla.

Ahdistusta, pelkotiloja, masennusta ja muita syömishäiriöille tyypillisiä psyykkisiä oireita hoidetaan runsaalla yksilö- ja ryhmähoitotarjonnalla. Osastolla on tarjolla yksilöllistä psykoterapiaa 1-2 kertaa viikossa, omahoitajakeskusteluita useita kertoja viikossa, luontaishoitoja kerran viikossa ja ravitsemusterapiaa tarpeen mukaan - alussa tavallisesti viikoittain. Lisäksi on esimerkiksi keskustelu-, psykoedukaatio- (=annetaan tietoa syömishäiriöistä ja niiden vaikutuksesta kehoon, mieleen ja sosiaaliseen elämään), musiikki-, psykomotorinen-, tanssi- ja liiketerapia-, toimintaterapia ja hemmotteluryhmät. Sairastuneiden toivotaan osallistuvan kuntonsa mukaan kaikkiin osastolla tarjottaviin hoitoihin. Hoitotarjonta on runsasta, sillä tarkoituksena on, että hoidon aikana sairastunut tekee aktiivisesti työtä paranemisensa eteen.

Kuntoutus- ja hoitoyksikön hoitoajat ovat tyypillisesti pitkiä, 1-2 vuotta, mutta tarpeen mukaan hoitoon voi tulla myös lyhyemmäksi tai pidemmäksi ajaksi. Tavoitteena on, että hoidon lopussa sairastunut pystyisi elämään joutumatta turvautumaan syömishäiriöoireisiin ja että hän olisi oppinut riittävästi keinoja hallita ahdistustaan ja muilta vaikeita tunteitaan terveyttä tukevalla tavalla.

Miten perheenjäsenet voivat tukea sairastuneen paranemista?

Silloinkin kun hyvin etenevä hoito on käynnissä, joutuu sairastuneen perhe elämään potilaan kanssa tämän oireiden edelleen terrorisoidessa koko perhettä. Hyvässäkin hoidossa oireet heikkenevät pikkuhiljaa, joten perheen jäsenet usein kaipaavat tietoa siitä miten sairastuneen kanssa eletään, jotta ei pahenneta oireita vaan tuettaisiin paranemista. Eräs tärkeimmistä asioista on ymmärtää, että sairastuneen käyttäytyminen ilmentää hänen sisällään vellovaa ahdistusta ja pahaa oloa. Tämän vuoksi nuoren haukkuminen ja mollaaminen tästä käyttäytymisestä, syömättömyydestä, ilkeilystä ja kiukuttelusta todennäköisesti vain pahentaa hänen oireitaan. Nuorelle voi laittaa rajat eikä hänen pidä antaa hallita perhettä, mutta olisi tärkeää pyrkiä pidättäytymään hänen nimittelystään. Hänen tekonsa pitäisi erottaa hänen henkilöstään tyyliin: "Olet minulle rakas, mutta en voi sallia sinun käyttäytyvän noin". Esimerkki tilannetta pahentavasta nimittelystä voisi olla: "Miksi olet aina niin ilkeä? Ei ihme etteivät kaverisikaan halua olla kanssasi".

Monesti vanhempia mietityttää mitä sairaan nuoren voi antaa tehdä ja mitä ei. Nyrkkisääntönä tämän arvioinnissa voi käyttää kysymystä "tukeeko käyttäytyminen sairautta vai tervehtymistä?". Kaikki laihduttamista edistävät, kaloreiden kulutukseen tähtäävät toimet tukevat sairautta - vaikka se olisi niinkin viatonta kuin päivittäinen imurointi. Myös kaikki ahmimisen ja oksentamisen mahdollistavat järjestelyt tukevat sairautta. Usein sellaiset uudet käyttäytymismallit, jotka ovat tulleet kuvaan mukaan sairauden myötä (ylenmääräinen läksyjen teko, TV:n katselu seisaaltaan, jokapäiväinen ruoanlaitto, jokapäiväinen runsas liikunta, pitkät lenkit koiran kanssa, nukkumiseen käytetyn ajan minimointi jne.) ylläpitävät sairautta ja niistä tulisi pyrkiä eroon. Vanhemmat eivät kuitenkaan voi pakottaa nuorta väkisin luopumaan näistä oireista, mutta voivat tarjota hänelle tukeaan jos nuori kokee oireista luopumisen vaikeaksi yksin.

Toisinaan paradoksaalisesti tilannetta auttaa eniten se, että vanhemmat lakkaavat puuttumasta nuoren tekemisiin. Kun lapsi sairastuu, on se vanhemmille niin ahdistavaa, että heidän ahdistuksensa tavallisesti näkyy myös heidän käyttäytymisessään ja tavassaan olla nuoren kanssa. Tästä seuraa se, että nuoren on oman ahdistuksensa lisäksi kestettävä myös vanhempiensa ahdistus, jonka he tietävät aiheuttaneensa. Tämä puolestaan pahentaa sairastuneen ahdistusta ja voi voimistaa myös hänen oireitaan. Kun vanhemmat huomaavat olevansa ahdistuneita ja peloissaan nuorensa tilanteesta, on tärkeää, että he hakevat itselleen apua, jotta eivät huomaamattaan kuormita nuorta omalla ahdistuksellaan.

Syömishäiriöistä paraneminen

Vaikka syömishäiriöt ovat vakavia sairauksia, niistä kuitenkin paranee yli 80% sairastuneista ja hoitomallien jatkuvasti kehittyessä yhä useammat paranevat. Paranemisen aikana syömishäiriöön sairastuneessa tapahtuu syvien psyyken rakenteiden muuttuminen ja korjaantuminen, joka tavallisesti kestää kaiken kaikkiaan useamman vuoden. Toipuminen tapahtuu vaiheittain ja etenee jokaisella sairastuneella yksilöllisessä tahdissa. Nopeastikin toipuvilla kuluu 2-3 vuotta, keskimäärin kuitenkin 6 vuotta. Vielä 10-15 vuottakin sairastaneilla on hyvät toipumisen mahdollisuudet, joten luovuttaa ei kannata missään vaiheessa.

Paranemisen ensimmäinen edellytys on, että sairastunut ymmärtää olevansa sairas ja suostuu ottamaan apua vastaan. Hoitoon hakeutuessa ei tarvitse olla varma haluaako parantua, riittää kun pystyy säännöllisesti olemaan samassa huoneessa ammattitaitoisen auttajan kanssa. On tärkeää antaa hoidolle juuri niin paljon aikaa kuin se kunkin kohdalla vaatii. Toisten on helpompaa luottaa auttajaan ja tehdä tarvittavat muutokset arkeensa nopeassa tahdissa. Toisille se on äärimmäisen vaikeaa ja pelottavaa, ja kestää kauan. Jokainen etenee omassa yksilöllisessä tahdissaan eikä paranemisprosessia voi kiirehtiä.

Paranemisen vaiheittaisuuden vuoksi saattaa vaikuttaa siltä, että sairastuneen kunto heittelee erinomaisen ja äärimmäisen huonon välillä jatkuvasti. Saattaa jopa tuntua ettei uskalla luottaa paranemiseen, kun niin usein tuntuu tulevan pettymyksiä tilanteen heiketessä uudelleen. On kuitenkin normaalia syömishäiriöistä parannuttaessa, että hyvät ja huonot jaksot seuraavat toisiaan. Tiivistäen voisi sanoa, että paraneminen on sitä, että hyvät jaksot muuttuvat vähitellen yhä pidemmiksi ja huonot jaksot yhä lyhyemmiksi. Usein täydellinen paraneminen kestää vuosia, joten kärsivällisyyttä vaaditaan niin sairastuneelta, hänen omaisiltaan kuin hoitavilta henkilöiltäkin.

Poikien syömishäiriöt

Anoreksiaan ja bulimiaan sairastuvista noin 10% on poikia. Heidän oireensa ovat täysin samanlaisia kuin tytöillä. Usein pojilla sairauteen liittyy myös muita psyykkisiä ongelmia, jotka osaltaan vaikeuttavat syömishäiriöistä paranemista. Lisäksi pojilla usein sairastuminen liittyy urheiluun esim. siten, että fyysisen vamman estettyä henkilön harjoittelun, hän alkaa lihomisen pelossa vähentää syömistään, mistä seuraa syömishäiriön puhkeaminen. Anoreksiaa ja tavallisempi miehillä on kehodysmorfian (BDD) muoto, ns. lihasdysmorfia, jossa henkilö pyrkii kasvattamaan lihaksensa suhteettoman suuriksi käyttäen tähän kohtuuttomasti aikaa ja vaivaa. Hänelle saattaa esimerkiksi tulla voimakkaita ahdistusoireita jos ei pääsee kuntosalille harjoittelemaan suunnittelemassaan aikataulussa. Lisäksi tähän tavallisesti liittyy tiukat ruokavaliovaatimukset, jotka tukevat kehon rakentamista. Hiljattain uudeksi syömishäiriöksi määritelty ortoreksia, eli terveellisen ruoan pakkomielle, esiintyy anoreksiaa ja bulimiaa useammin myös miehillä.

Syömishäiriöiden ennaltaehkäisystä

Syömishäiriöitä ehkäiseviä laajoja ohjelmia on toteutettu kouluissa useissa maissa. Ehkäisyohjelmat ovat keskittyneet lähinnä antamaan nuorille tietoa syömishäiriöistä erilaisten tehtävien, videoiden, pelien ja leikkien avulla. Tuloksena on ollut, että syömishäiriöihin sairastuminen ei ole vähentynyt, mutta varhainen hoitoon hakeutuminen on parantunut. Syömishäiriöihin sairastuvat tavallisimmin nuoret, joilla on heikko itsetunto, ja joiden on vaikeaa uskoa itseensä ja omiin kykyihinsä. Lisäksi heidän itsetuntonsa on voimakkaasti sitoutunut kouluun, harrastuksiin ym. liittyviin suorituksiin. Tämän vuoksi syvällinen ja kokonaisvaltainen ennaltaehkäisy lähtee lapsen itsetunnon ja oma-aloitteisuuden tukemisesta.

Yksinkertaisesti toteutettavia keinoja ovat lapsen tarkkaavainen kuunteleminen ja hänen kysymyksiinsä vastaaminen sekä lapsen kulloisellekin kehitystasolle sopivan suuruisen vastuun antaminen hänelle - liiallinen lapsen puolesta asioiden tekeminen viestittää lapselle ettei hänen uskota selviytyvän tehtävästä, ettei häntä pidetä riittävän hyvänä tai arvokkaana suorittamaan teht